PIENTEN TASSUJEN RAPINAA...

Pentueita kennelissä syntyy pari kolme vuodessa, aina harkituista yhdistelmistä. Tavoitteena on löytää jokaiselle syntyvälle pennulle rakastava koti, jossa pentu saa kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi koiraksi ja harrastaa lajeja, joista se pitää ja sen taidot pääsevät parhaiten esille.
Kasvatuspäämääränä on kasvattaa rotumääritelmän ihanteita silmällä pitäen sosiaalisia ja tasapainoisia koiria, jotka sopeutuvat tilanteeseen kuin tilanteeseen, ja joista saa hyvän harrastus- ja seurakoiran.
Vanhemmat valitsen huolella, astutuksissa pyrin käyttämään kennelin ulkopuolisia uroksia. Vanhempien valintaan vaikuttavat koiran ulkonäkö, luonne, suku, edellisten pentueiden määrä sekä koirien saamat kilpailutulokset.

KASVATTAJANIMET

Gaara-nimen alla syntyvät pennut ovat pääosin saksanpaimenkoiria, basset houndeja sekä bernhardilaisia. Toisinaan pentueita saattaa syntyä myös muista roduista, kuten bouviereista, samojedeista tai itäsiperianlaikoista. Pääkasvatusrotuinani ovat kuitenkin saksanpaimenkoira, basset hound sekä (pitkäkarvainen) bernhardinkoira.
Windtalker’s-etuliitteen saavat pennut ovat venäjänvinttikoiria.

PENTUEET JA PENNUN VARAAMINEN

Mahdollisista pentueista ilmoitan aina hyvissä ajoin Karvaturrit-foorumilla. Jos kysyntää on tarpeeksi, pentueen voi odottaa syntyväksi.
Varauksia otan maksimissaan 5 yhtä pentuetta kohden. Yhdeltä ihmiseltä otan vastaan vain yhden varauksen pentua kohden.
Koskaan ei voi olla varma, synnyttääkö koira juuri varatun määrän pentuja. Joskus pentuja voi tulla alle ja joskus yli varatun määrän. Pettymyksiäkin voi siis tapahtua johtuen luonnollisista syistä (komplikaatiot jne.), joten niihinkin on hyvä varautua.

Pennun varaaminen tapahtuu joko Karvaturrit-foorumilla topicissa, jossa ilmoitan mahdollisesta pentueesta, sähköpostitse osoitteeseen lurkinglustre [at ] netti.fi tai vieraskirjan kautta. Ennen pennun varaamista sinun tulisi lukea alla olevat myyniehdot.

MYYNTIEHDOT

- Pentua varatessasi ilmoita minulle nimesi, kennelisi osoite ja mihin käyttöön pentu menisi. Sivunäytettäkään en pistäisi pahitteeksi. Myyn pennun ainoastaan valmiiseen kenneliin, eli jos sivuistasi on vasta etusivu valmiina, en myy pentua sinulle. Eri asia sitten, jos saat sivusi valmiiksi ennen pentueen syntymää/ kennelisi on valmis ja joku pentu on vailla kotia. Expage- kenneleihin voin harkita pennun myymistä, mutta kennelin täytyy siinä tapauksessa olla "laadukas" ja myös sen pystyssäoloaika vaikuttaa pennun myyntiin. - Varatun pennun sivun tulee olla valmis viimeistään 2 viikon päästä pennun syntymästä. Jos sivujentekoaika pitenee ilman hyvää syytä, otan pennun takaisin. Olisi myös enemmän kuin kiva, jos pentu löytyisi linkitettynä kennelisi Koirat- sivulta. - Pentua ei saa myydä eteenpäin ilman suostumustani. Haluan olla perillä kasvattieni olinpaikoista, joten pennun omistajan on ehdottomasti pyydettävä lupa kasvattini myymiseen. Jos lupa heltiää, uuden omistajan tulee ilmoittaa minulle pennun nykyinen olinpaikka sekä pennun sivut. Oikein mielelläni kuulisin myös toisinaan kasvattini kuulumisia.

TULEVAT JA SYNTYNEET PENTUEET

Valo- pentue // syntyi 14.06.2006
itäsiperianlaika, 4 pentua
VKANS & VFIN & VIS MVA Son of Nikolai X VFIN & VTUR MVA Aurora of Little Alaska

Aarrelaiva- pentue // syntyi 01.02.2006
basset hound, 4 pentua
Houndville Happy Holidays X Carasu Philomel

Korea- pentue // syntyi 18.10.2005
Pk. bernhardinkoira, 4 pentua
VSPA & VIS & VKRE MVA Clipper Dance X BC's Story of Endless Love (VKANS&VSPA&VKRE&VIRE&VNL&VFIN&VBEL MVA)


Borzoi photo © Bilans Borzoi [Bilans Extraordinary Gentleman]