Novelli: Erinomaisen arvoinen poika
Anne painautui sängyn nurkkaan. Eelin pehmeä turkki tuntui jalkojen päällä ihanasti ja lämmitti kylmiä varpaita. Ikkunasta kävi kylmä viima sisään viilentäen huoneen aina öisin. Oli vaikea nukahtaa, jos oli kylmä koko ajan. Anne yritti nousta istumaan varovasti, mutta yrityksestä huolimatta Eeli kohotti päätään. Tyttö kuiskasi sitä nimeltä ja Eeli tuli hänen vierelleen tyynylle. Jos äiti olisi saanut tietää, Eeli ei olisi enää saanut tulla lähellekään Annen sänkyä. Hän painoi päänsä takaisin tyynyyn koiran pään viereen.
Shetlanninlammaskoirauros Tinynan Hiljainen Aamuyö eli Eeli oli vasta kaksi vuotta vanha, väritykseltään tricolour. Se oli hyvin energinen ja toimelias nuori poika, joka hössötti aina ympäriinsä. He olivat treenanneet tottelevaisuutta Eelin kanssa sen syntymästä asti, aloittaneet vuosi sitten agilityn ja menneet pari kuukautta sitten näyttelykurssille. Huomenna testattaisiin jo opitut taidot.
Anne ja Eeli olivat huomenna menossa ensimmäiseen näyttelyynsä: Messariin, eli Suomen voittajanäyttelyyn Helsingin messuhalliin. Se oli näyttelyvuoden kohokohta, joten sinne oli pakko suunnata. Kun paikkakin oli ihan lähllä, niin sinne oli päätetty suunnata ensimmäiseksi. Anne oli käynyt Eelin kanssa kolmessa mätsärissä, tuloksina kaksi punaista nauhaa ja yksi sininen, ja kerran he olivat sijoittuneet kolmansiksi punaisten kehässä. Kasvattajalta oli pyydetty puhelimitse neuvoja ja muiltakin shelttien omistajilta kysytty viime hetken vinkkejä eilen ja tänään.
Anne varmisti vielä, että kello soisi kuudelta ja painoi sitten päänsä takaisin tyynyyn.
Kello soi kuudelta ja Anne pomppasi ylös. Eeli ravasi innoissaan keittiöön hänen perässään. Anne laittoi sille ruuan kuppiin ja teki sitten itselleen pari leipää. Kun molemmat olivat syöneet hän laittoi eväitä reppuun koko päivälle. Naapuri, joka oli menossa pitkäkarvaisen colliensa kanssa näyttelyyn, oli luvannut kuskata heitä. Lähtö olisi tasan kello kahdeksan. Ajoaika paikalle olisi noin 45 minuuttia, ja aikaa piti varata myös sisälle jonottamiseen ja koirien viimeistelyyn näyttelypaikalla, naapurin Seija oli kertonut. Anne varmisti, että kaikki tarpeellinen oli mukana. Harjat, ruuat, kupit, kamera, rokotus- ja rekisteritodistus... Kaikki tuntui olevan mukana. Hän lähti Eelin kanssa rauhalliselle aamulenkille. Hermostunut ei saanut olla, vaikka kuinka jännittikin.
Autokyyti sujui hyvin Eeliltä, joka nukkui rauhallisesti takatilassa koko matkan. Myös Seijan Topi-koira pysyi rauhallisena.
Näyttelypaikalla oli jo vilinää ja koiria meni lakkaamatta sisään. Kello oli vähän yli yhdeksän ja Seija valitti jo kiirettä. Anneakin alkoi hermostuttaa hiukan, mutta hän peitti sen kaivelemalla reppuaan. Hän otti paperit valmiiksi esille ja rapsutteli Eeliä ajatuksissaan.
Lopulta he pääsivät pöydän ääreen. Anne antoi paperit ja kesti hetken ennen kuin he pääsivät sisään. Lopulta he olivat näyttelyhallissa. Seija hössötti jo eteenpäin pehkonsa kanssa. Ohi meni eri rotujen edustajia. Eeli meni ihan sekaisin ja olisi halunnut tervehtiä kaikkia. Anne nosti jo aika ison pojan syliinsä ja kantoi sitä vähän matkaa. Se paino alkoi kuitenkin puuduttaa nopeasti käsivarsia, ja Annen oli laskettava se taas maahan. Eeli käveli reippaasti ja Anne yritti saada siihen hiukan kontaktia. Samassa Seija pysähtyi ja kääntyi jonnekin.
"Haluatko jotain neuvoja vielä? Shelttikehä näyttää olevan tuolla, joten sinä menet varmaan sinnepäin. Sieltä varmaan löytyy Eelin kasvattajakin", hän selitti. Anne vain nyökkäsi ja lähti eteenpäin.
Eelin kasvattaja Ritva tervehti Eeliä ja Annea iloisesti. Hän nosti Eelin reippaasti pöydälle. Onneksi se oli tottunut tähän ja seisoi pöydällä oikein mallikkaasti.
"Esitänkö minä vai menetkö sinä tämän kanssa kehään?", Ritva kysyi samalla, kun harjasi Eeliä ja tasoitti sen turkkia sieltä täältä.
"Minulle on ihan sama", sanoi Anne. Häntä alkoi vasta nyt jännittää.
"Ehkä on parempi, että sinä menet tämän kanssa. Eeli tuntuu vähän olevan innokkaalla päällä", Ritva sanoi ja laski Eelin maahan. Anne nyökkäili, kun Ritva selitti jotain ja antoi viimehetken vinkkejä. Olihan kehän alkuun vielä jonkin aikaa, mutta kuitenkin. Anne purki tavaroita tyhjään kohtaan Ritvan viereen ja pystytti Eelin näyttelyhäkin. Äiti oli ostanut sen pitkän taivuttelun jälkeen. Olisihan siitä hyötyä muulloinkin. Anne päästi Eelin sinne ja täytti sen vesikupin. Koira kävi makaamaan kiltisti häkin perälle ja Anne meni istumaan lähimmän kehän reunalle. Hän pyysi Ritvaa vahtimaan Eeliä ja lähti kiertelemään hallissa. Hän osti luettelon ja palatessaan takaisin shelttikehän laidalle alkoi selata sitä. Eelin nimi oli siellä, ja häntä hymyilytti. Näyttipä se hienolta siinä.
Samassa kaikui kuulutus, että kehät alkaisivat. Oliko kello jo kymmenen? Shelttien tuomari oli saksalainen. Ensimmäiset pennut tulivat kehään. Anne säntäsi katsomaan Eeliä. Se oli nukahtanut ja Anne herätti sen luultavasti kesken parhaiden unien. Hän huomasi hössöttävänsä aivan liikaa ja hermostuneesti. Hän laittoi Eelille näyttelyhihnan ja lähti sen kanssa viereiselle tyhjälle kehälle päin. Hän kokeili seisotusta maassa ja ravaamista kehässä. Eeli meni hienosti ja otti kontaktia. Seija oli ilmestynyt kehän viereen ja hymyili heille.
"Eikö Topi vielä olekaan kehässä?", Anne ihmetteli.
"Se on veteraani, ja kun noita uroksia on ihan hirveästi, niin tässä on varmaan melkein tunti aikaa", Seija hymyili. Anne alkoi kysellä Seijalta, milloin Eeli seisoi parhaiten.
Lopulta alkoi urosten avoin luokka ja Anne astui kehään Eelin kanssa. Tuntui, että kaikki tuijottivat heitä koko ajan. Piti olla ihan rauhassa. Anne kaivoi namin taskustaan ja antoi sen Eelille, kun se seisoi hyvin. Harjoittelu oli tehnyt tulosta. Onneksi he saivat mennä ensin tuomarin eteen arvosteltaviksi. Ritva ja Seija viittoilivat molemmat jotain omia käsimerkkejään ja nyökkäilivät. Kehäsihteeri ojensi Annelle vaaleanpunaisen nauhan ja Anne hymyili.
"Me saatiin ERI!", Anne hihkui Seijalle ja Ritvalle, kun he tulivat kehästä. Ritva rauhoitteli Annea.
"Hienoa", Seija sanoi samalla, kun Anne sitoi nauhaa hihnaan. Anne meni istumaan kehän laidalle penkille ja nosti Eelin syliinsä. Vieressä oleva nainen silitteli hetken Eeliä ja kyseli jotain. Vähän ajan päästä Anne haki arvostelun. Seija suomensi sitä hänelle.
"Hyvin kehittynyt uros, jolla todella kaunis pää. Väritys hyvä ja kokonaisvaikutelma tasapainoinen. Toivoisin ehkä hiukan parempia kulmauksia takaa. Etukulmaukset hyvät. Liikkeet hyvät. Luonteeltaan hyvin kiltti ja reipas uros, jolla terhakka olemus."
Seija kirjoitti Annen pieneen vihkoon suomennosta. Sitten hän lähti pehkokehälle esittämään omaa koiraansa. Anne katsoi urosten kehää ja harjaili loppupuolella vähän Eelin turkkia. Sitten oli vuorossa kilpailuluokka. Anne meni kehään Eelin kanssa. Sitä alkoi selvästi vähän laiskottaa, eikä se tehnyt parastaan kehässä. Se tuntui koko ajan olevan jäljessä ja hyppivän minne sattui. Tuomari sijoitti heidät silti toisiksi. Hetken päästä alkoi paras uros-kehä, jossa he sijoittuivat neljänsiksi. ERI, PU4 ei ollut yhtään huono tulos ensimmäisestä näyttelystä.
Anne meni rauhassa laittamaan Eeliä häkkiin ja antoi sille ruuan ja täytti vesikupin uudelleen. Hän söi eväät ja lähti vielä itse kiertelemään hetkeksi. Seijan koira Topi oli saanut sinisen nauhan eli hyvän. Seija oli ollut vähän tyytymätön, mutta sanonut, että tätä hän oli odottanutkin näyttelypäivältä. Topi oli tänään liikkunut hyvin laiskasti ja sen huonot takaliikkeet olivat korostuneet. Tuomari oli huomannut sen ja rapsauttanut siitä kunnolla miinusta.
Silti Anne ainakin oli tyytyväinen päivän tuomaan muutokseen. Oli Eelissäkin jotain näyttelyainesta. Ehkä voisi pian ottaa uudestaan jossakin vähän pienemmässä näyttelyssä. Ehkä joskus se sertifikaatti tulisi heidän kohdalleen...
Novellin kirjoitti Miira
