Henkilökunta
Maantiede
Ajankulku

"Henkilökunta"-kuulostaa varsin mahtipontiselta sanalta kuvaamaan koiralaumaa paapovaa kahden hengen armeijaa ("koirien palkattomat orjat" olisi kuvaavampi), mutta koska jokaisessa kunnon kennelissä on edes jonkinlaista henkilökuntaa, niin pakkohan tämäkin osio oli tehdä.

Nath, omistaja
Kennelin kiistaton johtaja, the BOSS, joka pyrkii pitämään alati vauhdissa olevan koiralauman kurissa yleensä huonoin tuloksin. Varsin epäsosiaalinen erakkoluonne, jonka kanssa keskustellessa toinen puhuva osapuoli joutuu keksimään puheenaiheet. Siviilisäädyltään Nath on naimisissa, toinen puolisko tekee talonrakentajan hommia Invernessissä, eikä pitkien välimatkojen vuoksi juurikaan ole arkipäivisin kotona.
Omien sanojensa mukaan Nath on elämänasenteeltaan "optimistinen pessimisti", mitä se lie ikinä tarkoittaakaan...
Nath on myös virtuaalisen agilityliiton, virtuaalisen haukkukoeliiton sekä virtuaalisen maastoesteliiton tuomarilistoilla, ja ehkäpä turhankin virkaintoisena hän ottaa mielellään vastaan tuomaripyyntöjä - ja varsin usein kyselee kisoja tuomaroitavakseen pyytämättäkin. Tuomarina hän on varsin nopea ja (ennen kaikkea) perfektionisti, joka on ottanut sydämen asiakseen kyylätä, karummin ilmaistuna hylätä agilitykisoissa säkäkorkeutensa perusteella väärään luokkaan ilmoitetut koirat. Erikseen pyydettynä hän voi hoitaa myös paimennuskisojen tuomaroinnin kilpailun järjestäjän puolesta.

IRL olen 19-vuotias lapissa asustava opiskelija. Olen pienestä pitäen ollut tekemisissä koirien kanssa, sillä perheessäni on vuosien varrella ollut useita koiria (mm. pitkäkarvainen berhardinkoira, suomenspystykorva, pohjanpystykorva, itäsiperian- sekä venäläis-eurooppalainen laika ja sekarotuisia metsästyskoiria). Tällä hetkellä perheeni eläinjäseniä edustavat samojedinkoira Jami, seropi Max sekä 7 kesyrottaa: tytöt Saskia, Maestro, Disa, Janna ja Sensi sekä pojat Dima ja Luka.
Virtuaalikennelharrastuksen aloitin v. 1999 oltuani ensin hoitajana virtuaalisessa pokémoncenterissä. Tämän jälkeen siirryin virtuaalitalleihin, joista loikkasinkin virtuaalikenneleihin. Virtuaalikenneleiden parissa olen myös pysynyt, ja nyt lähden valloittamaan myös virtuaalijyrsijäpuolta virtuaalirottalan kanssa.

Trey O'Donnell, kennelapulainen
Trey on se salaperäinen hujoppi pisamanenä, jonka saattaa nähdä päivisin samoilemassa nummilla koiralauman ympäröimänä. Poika ei paljoa puhu eikä pukahda, mutta hän on ahkera tekemään töitä - siis silloin kun TV:stä ei satu tulemaan jalkapalloa, sillä hän on myös vannoutunut futisfani. MM-pelien aikaan häntä ei juurikaan kennelin tiluksilla näy, liekö hän on kisoja seuraamassa ihan paikan päällä.
Virallisesti Trey asuu Invernessin naapurikaupungissa Nairnissa. Alun perin hän löysi tiensä kenneliin harhauduttuaan telttailuretkellään reitiltään ja suunnistettuaan sakeassa sumussa kirjaimellisesti päärakennuksen seinään. Mitenkään virallista tai edes epävirallista kennelapulaisen sopimusta Treyn kanssa ei olla tehty, mutta hän on ensitörmäyksensä jälkeen käynyt ja asunutkin niin pitkiä aikoja kennelin mailla, että hänen voisi jo sanoa kuuluvan samaan pakettiin.
Innokkaiden sinkkuvierailijoiden suureksi harmiksi komistus on tunnustautunut varatuksi sitten vuoden 2007 joulukuun, jolloin Trey tapasi ensirakkautensa lähes 10 vuoden jälkeen viimetapaamisestaan.

Helluva on virtuaalinen kennel ( SIM-game kennel, a cyber kennel) eikä mikään tällä sivulla tapahtuva ole todellista. Sivuilla noudatetaan Suomen tekijäinoikeuslakia. Täten sinulla ei ole oikeutta kopioida sivuilta mitään ilman tekijän lupaa. Sivuilla olevan kuvat ovat joko itse otettuja, tai ne on kopioitu kirjallisen luvan saatua muilta sivuilta.

Treyn kuva © Flickr.com/Julie70's (Nimeä-Epäkaupallinen-Tarttuva-lisenssi)
Tekstit © Nathalie K.