|
Merirosvo-pentue
Ensimmäinen Helluva-pentue oli rodultaan basset hound, tuo söpöyden ylistys kahden koon liian isossa turkissa. Varauksia pentueeseen tuli kolmin kappalein Karvaturrit-foorumin kautta, mikä oli mielestäni sopiva määrä myös pentueen koon kannalta ajateltuna. Pentue kun tulisi olemaan emän, Carasu Philomelin viimeinen näillä nykyisillä basset hound-kannoilla, jottei suku yleistyisi liikaa.
Pentueen isänä on jo eläkeikään ennättänyt EVM-uros Stronghold Rumba, joka toimii hyvin käyttölajeissa, parhaiten ketun ajossa. Näyttelyistä uros on saanut lähinnä H-EH-linjan arvosteluja, tosin omiin silmiini uros on niin basset hound-mainen kuin koira vain voi olla. Rumba on luonteeltaan pirteä ja terhakka sopivalla ripauksella jääräpäisyyttä. Väriltään herra on tricolor.
Emäksi valitsin kennelin kantanartun, Carasu Philomelin. Käyttölajeissa Melin kanssa ei ole vielä kummoista menestystä tullut, näyttelyistä sen sijaan on saavutettu muutamia sertejä sekä RYP1-sijoitus. Luonteeltaan Mel on sosiaalinen ja avoin, vaikka miellyttämishalu neidillä on aika usein nollan tuntumassa. Väriltään Mel on bicolor.
Pentue ilmoitti tulostaan tammikuun 17. päivänä, tasan 63 päivää astutuksesta. Synnytys kesti reippaat pari tuntia, ja jo yhden pentueen emänä Mel osasi toimia hyvin äitinä uusille jälkeläisilleen.
Olimme jo aiemmin sopineet pentujen varaajien kanssa kolmesta nimiteemavaihtoehdosta teemaksi merirosvot. Pentueeseen syntyi kaksi urosta ja yksi narttu.
Pennut
uros Helluva Calico Jack, om. Kaisu, Illusjon
Calico Jackiksi nimetty urospentu ilmestyi maailmaan pennuista ensimmäisenä ollen myös isokokoisin maha-asukki. "Jack" omaa selvästi melko suuren egon, ja sillä on taipumus pomotella sisaruksiaan. Lisäksi uros on testaamassa hampaitaan jok'ikiseen mielenkiintoiselta näyttävään asiaan, eritoten sitä tuntuvat kiinnostavan ihmisten varpaat.
uros Helluva Prusik, om. Sintsu, Piksin
"Poju" syntyi keskimmäisenä, ja on luonteeltaan pennuista rauhallisin. Se antaa melko helposti periksi sisaruksilleen ja leikkiessä se on usein kasan alimmainen, mutta uroksessa on silti havaittavissa aimo annos määrätietoisuutta, joka tulee esille kaikista riehakkaimpien leikkien timmellyksessä.
"Poju" sai nimensä laivoissa käytetyn solmun mukaan.
narttu Helluva Sea Shanty, om. Veera, Jääkyynel
Merirosvolaulujen lempinimen mukaan nimensä saanut "Shanty" on pentueen nuorin ja pienin, mutta samalla myös vilkkain. Se seuraa mielellään kaikkea liikkuvaa, ja on myös pennuista halukkain sosiaaliseen kanssakäymiseen niin ihmisten kuin eläinten kanssa. Narttu on varsin utelias, eikä se juuri arastele vieraimpiakaan ihmisiä.
|
Pentueen strategiset tiedot
| I: Stonghold Rumba (EVM) |
II: (EVM) |
III: (EVM) |
| IIE: (EVM) |
| IE: (EVM) |
IEI: (EVM) |
| IEE: (EVM) |
| E: Carasu Philomel |
EI: Carasu Asdriat (EVM) |
EII: Carasu Zik-Zak (EVM) |
| EIE: Carasu Deitiki (EVM) |
| EE: Carasu Gabriela (EVM) |
EEI: Daranee of Utopia (EVM) |
| EEE: Carasu Mocca (EVM) |
Syntymäaika: 17.01.2008
Mahdolliset värit: bicolor/tricolor
Helluva on virtuaalinen kennel ( SIM-game kennel, a cyber kennel) eikä mikään tällä sivulla tapahtuva ole todellista. Sivuilla noudatetaan Suomen tekijäinoikeuslakia. Täten sinulla ei ole oikeutta kopioida sivuilta mitään ilman tekijän lupaa. Sivuilla olevan kuvat ovat joko itse otettuja, tai ne on kopioitu kirjallisen luvan saatua muilta sivuilta.
Tekstit © Nathalie K.
|