
Helluvan helluvat hurtat
Kuolanassuja on kertynyt kenneliin pääosin FCI:n roturyhmistä 1, 5, 6 ja 10, ja tarkoitus on myös näissä ryhmissä pysyä. Koirien määrää ei ole rajattu, vaan lauman kokoonpano on melko eläväinen riippuen isäntäväen mielenliikkeistä, koirien suvuista, horoskoopeista, planeettojen asemista ja lottokuponkien numeroista.
Jokaista koiraa kohdellaan kennelissä omana persoonana ja niiden yksilölliset tarpeet pyritään ottamaan huomioon. April nauttii kahdenkeskisistä rapsuttelutuokioista, Niken kanssa käydään pitkillä kävelyretkillä nummilla ja Sierraa lellitään herkuilla kohtuuden rajoissa. Myös koirien kanssa kilpailtavat lajit on valittu niiden ehdoilla ja niiden osoittamia vahvuuksia silmällä pitäen.
Jokaisen koiran sivuilla on perustietotaulukko, kuvagalleria, jonkinlainen historia- ja luonneselostus, jälkeläistaulukko sekä lueteltuna koirien harrastus- ja kisalajit sekä luokat, joissa kukin milläkin hetkellä kisaa. Erilliseen ikkunaan aukeavat tiedot koiran suvusta ja sukutaulu, kisakalenteri, sert- ja cacib-tilastot sekä tuomareiden antamat sanalliset arvostelut. Lisäksi koirien sivuilla on ikälaskuri, joka tosin jostain kumman syystä on aika ailahtelevainen ja näyttää muutamien kohdalla iän "vähän sinne päin". Yleensä heittoa on 2-3 kuukautta.
Kasvatusrotujen - vihikoiran ja basset houndin - edustajien lisäksi kenneliin on rantautunut itäsiperianlaikoja, bouviereita, venäjänvinttikoira, petit basset griffon vendeen, saksanpaimenkoira ja briard. Hurttalauman jatkoksi on tulossa jossain vaiheessa vuotta toinen venäjänvinttikoira ja petit basset griffon vendeen, sekä mahdollisesti jämtlanninpystykorva.
Harrastuslajit ja kisaaminen
Koirien kanssa pyritään harrastamaan monipuolisesti eri lajeja. Jokaisen koiran kanssa käydään näyttelyissä, mutta tämän lisäksi niiden kanssa harrastetaan ja kisataan tokossa, agilityssa, maastoesteessä, metsäjäljessä, ketun- ja mäyräkoirien ajokokeessa, hirvenhaukkuhaukkukokeissa, vesipelastuksessa, koe-, rata- ja maastojuoksussa, paimennuksessa ja palveluskoiralajeissa.
Myös pentujen kanssa käydään näyttäytymässä näyttelyissä, ja käyttöpuolen lajeissa kisaaminen aloitetaan heti kun niillä on tarpeeksi ikää.
Koirien kanssa saatetaan pitää myös pitkiä (ja ansaittuja) kisataukoja, jos kisoissa käynti ei hetkeen innosta ja kisakalentereiden päivittäminen alkaa tuntua tuskalliselta. Kisauksen ollessa aktiivista koirien kisakalenterit ovat kuitenkin melko täyteen buukattuja. Kisauttajia en ole koskaan koirille ottanut, vaan huolehdin itse koko konkkaronkan kisauttamisesta.
Jälkeläisiä Helluvan koirista?
Tapanani on ollut lainata uroksiani kennelin ulkopuolisiin astutuksiin, jos joku noista herrasmiehistä on olemuksellaan, taidoillaan, sukupuullaan tai vaikka kaikilla edellä mainituilla seikoilla saanut sinut haluamaan kyseistä urosta jonkin narttusi yhden yön seuraksi. Kannattaa vilkaista tarkemmin urosten sivuilta, mitkä niistä ovat tarjolla jalostukseen - jotkut pojat saattavat olla jalostushommien ulkopuolella esim. liian yleisen suvun tai nuoren iän takia.
Helluva on virtuaalinen kennel ( SIM-game kennel, a cyber kennel) eikä mikään tällä sivulla tapahtuva ole todellista. Sivuilla noudatetaan Suomen tekijäinoikeuslakia. Täten sinulla ei ole oikeutta kopioida sivuilta mitään ilman tekijän lupaa. Sivuilla olevan kuvat ovat joko itse otettuja, tai ne on kopioitu kirjallisen luvan saatua muilta sivuilta.
Kuvien tekijäinoikeudet näkyvät koirien omilla sivuilla.
Tekstit © Nathalie K.